Ostoskorisi on tyhjä!
Parhaat kengät logistiikka-alan ammattilaisille – Sievi File Black
1.9.2024
Logistiikka-ala vaatii tekijänsä jaloilta yllättävän paljon. Olennaisena osana rekkakuskin arkea ovat pitkät työpäivät auton ratissa, raskaiden kuormien käsittely ja vaihtelevat työympäristöt, jotka asettavat myös työssä käytettäville kengille erityisvaatimuksia. Siksi oikeanlaisten työkenkien valinta on kriittistä ammattilaisten jaksamisen ja turvallisuuden kannalta. Tässä artikkelissa paljastamme ehkäpä Suomen suosituimmat kengät rekkakuskien keskuudessa ja syyt suosion takana!

Millaiset työkengät rekkakuskin kannattaisi valita?
Aikoinaan puukengät olivat rekkamiesten keskuudessa äärimmäisen suosittuja niiden helppokäyttöisyyden vuoksi. Kengät oli tarvittaessa helppo jättää hytin rappusille ja hoitaa itse ajot jopa kokonaan ilman kenkiä. Puukenkien huono puoli oli kuitenkin niiden turvattomuus esimerkiksi liukkaissa olosuhteissa ja nykyään rekkakuskienkin piireissä on onneksi siirrytty vähän turvallisimmille vesille.
Logistiikka-alan ammattilaisille ja erityisesti rekkakuskeille parhaiten sopivissa kengissä on useita tärkeitä ominaisuuksia, jotka kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon työkenkien valintaa tehdessä. Ota siis huomioon ainakin nämä, erityisesti kun valitset ajokenkiä;
- Mukavuus! Pitkät ajomatkat vaativat mukavia kenkiä, jotka eivät purista tai hierrä, eivätkä aiheuta jalkojen väsymistä tai kipua.
- Hyvä pito! Kenkien pohjan tulee tarjota hyvä pito myös auton polkimilla, jotta ajaminen on turvallista.
- Helppous! Kengät, jotka on helppo pukea ja riisua sopivat taukojen ja ajon vaihtelevuuteen.
- Hengittävyys! Hyvin hengittävät kengät ovat tärkeä osa rekkakuskin varustusta. Hyvä ilmanvaihto pitää jalat viileinä ja kuivina.
Rekkakuskin unelmakengät – Sievi File Black
Suomalaisen Sievin File Black -turvakengät ovat kuin parhaimmatkin hollannikkaat, mutta kaikkien onneksi turvallisempi ja kestävämpi versio niistä. Ne ovat erinomainen vaihtoehto logistiikka-alalle niiden kestävyyden, mukavuuden ja myös turvallisuusominaisuuksien ansiosta.
Nämä kengät on suunniteltu tarjoamaan optimaalinen pito ja vakaus, mikä on tärkeää alalla, jossa työskentelyolosuhteet voivat olla liukkaat ja epätasaiset. Esimerkiksi kuormaa lastatessa olosuhteet saattavat vaihdella paljonkin paikasta riippuen. Kenkien ergonominen muotoilu tukee jalkaa tehokkaasti, mikä vähentää jalkojen väsymistä pitkien työpäivien aikana. Kenkien kestävä rakenne puolestaan takaa, että ne kestävät kovaa käyttöä ja tarjoavat pitkäaikaista suojaa ja mukavuutta.
Pistokastyyppinen kenkä on äärimmäisen helppo sujauttaa jalkaan ja ottaa pois, mutta ne pysyvät myös tarvittaessa tukevasti jalassa joustavan kantahihnan ansiosta. Jalat saavat myös hengittää tehokkaasti avonaisen takaosan kautta. Ne ovat siis täydellinen valinta erittyisesti pitkiin ajopäiviin!
Muut työ- ja turvakengät logistiikka-alalle
Jos et vielä vakuuttunut File kenkien kunnollisuudesta tai työskentelet pääosin muissa kuin ajotehtävissä, tässä vaihtoehtoja turvakenkien maailmasta, jotka sopivat hyvin logistiikka-alalle!

Sieviair R3 Roller S3 turvakengät BOA®-kiristysmekanismilla
Kenkien SieviAir®-ilmanvaihtojärjestelmä pitää jalat viileinä ja kuivina, mikä on erityisen tärkeää fyysisesti vaativissa ja liikkuvissa tehtävissä. Boa®-kiristysmekanismi puolestaan mahdollistaa nopean ja tarkan säädön, mikä lisää käyttömukavuutta ja istuvuutta pitkien työpäivien aikana. Kenkien S3-luokitus tarjoaa korkean suojaustason, mukaan lukien varvassuoja, naulaanastumissuoja ja vedenkestävyys.
Sievi Viper Roller S3 turvakengät BOA®-kiristysmekanismilla
Helppokäyttöinen Boa-kiristysmekanismi mahdollistaa kenkien nopean säädön, mikä on kätevää eri tehtävissä toimittaessa. Naulaanastumissuoja ja varvassuoja lisäävät turvallisuutta vaihtelevissa tehtävissä, esimerkiksi painavia kuormia lastatessa.
Sievi Racer EcoTech S3L -turvakengät
Edistykselliset turvakengät, joissa yhdistyy laadukkaat, hengittävät materiaalit, ympäristöystävällisyys sekä turvallisuus. Alumiinivarvassuoja ja tekstiilinaulasuoja pitävät huolta jalkojen turvallisuudesta eri olosuhteissa.
Miksi valita Sievin työkengät logistiikka-alalle?
Sievin kattava valikoima sisältää kenkiä kaikenlaisiin logistiikka-alan töihin työtehtävästä riippumatta. Jos työskentelet auton ratin sijaan ulkoalueilla, Sievin turvakengät tarjoavat lisäsuojaa sään vaihteluilta ja maaston epätasaisuuksilta.
Sievin kenkien suojausluokat varmistavat, että jokainen malli tarjoaa juuri oikean tason suojaa käyttäjänsä tarpeisiin. Eri luokat kertovat muun muassa iskunkestävyydestä, läpäisysuojasta ja liukkaudenesto-ominaisuuksista. Nämä ominaisuudet ovat olennaisia turvallisuuden kannalta, erityisesti kun työskennellään raskaiden kuormien ja koneiden lähellä.
Kaikki Sievin kengät suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, joten Sievi on muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi myös puhtaasti kotimainen valinta!



